Pondi aloitti rankan synnytysurakan jo viime keskiviikkona. Ruoka ei maistunut ja mahakin oli sekaisin. Jäin itse pois töistä jo keskiviikkona, kun en tiennyt kuinka nopeasti Pondi toiskertalaisena synnytttää. Raivokas petaaminen ja kouhottaminen alkoi kuitenkin vasta perjantai-iltana. Koko pe-la välinen yö oli Pondille raskas, toinen petasi, kouhotti ja ravasi... Kunnes työntöpoltot alkoivat lauantai aamuna klo 6.50. Lauantai oli Pondin 62 kantovuorokausi, joten ihan toisinto tämä oli edellisestä.
Ensimmäisenä syntyi narttu klo 8.00, painaen 320g. Pondi rauhoittui hetkeksi imettämään, kunnes uudet työntöpoltot laittoivat toisen liikkeelle - uros syntyi 8.29, painaen hieman reilut 300g. Näiden kahden jälkeen Pondin rauhoittui, halusi ruokaa ja ulkonakin käytiin.... Pentumäärä jäi tällä kertaa siis näin pieneksi. Mutta kuten hyvä ystäväni sanoi "Valeraskaudeksi todella hyvänkokoinen pentue "
Pentuehan piti nimetä tanssien mukaan. Kuitenkin hyviä nimiä oli niiiiiiiin monta ja pentuja vain kaksi. Joten tein päätöksen, että pentue nimettiinkin pääsiäisen mukaan, nartusta tuli Rihamrullan Noita Nokinenä ja uroksesta Rihmarullan Virvon Varvon.
Suurta harmia itselleni aiheutti mahdollisten hienojen uusien perheiden "hylkääminen" . Narttu jää luonnollisesti itselleni jatkoon - ja se muuttaa mummolaan Mummon kuriin ja nuhteeseen. Uros jää myös Lahteen, mikä lämmittää kovin mieltäni. Näin ollen moni pentujonossa jäi ilman pentua, ja koska seuraavat pentusuunnitelmat ovat vasta 2012, ei heitä ollut järkeä jonossakaan roikottaa. Onneksi puminpentuja tuntuu syntyvän kevään aikana ihan mukavasti, eiköhän jokainen löydä oman pentunsa.
Tämän aamun puntarilla molemmet pääsiäistiput n.500g Tästä on hyvä jatkaa!